Navigointi








Linjaukset

Vihdin kunta kasvaa, ja jatkuva kasvu asettaa vuosi vuodelta kunnalle yhä kovempia haasteita. Jatkuvien säästöjen sijaan Vihdissä kaivataan tiiviimpää yhteistyötä lähikuntien kesken sekä julkista poliittista keskustelua kehityksen suunnasta: minkälaisessa Vihdissä haluamme elää? Vihdillä ei ole enää varaa leikata peruspalveluista, vaan katse on suunnattava kehitykseen. Tällaisia toimia olisivat esimerkiksi perhehuollon tuki, joukko- ja kevyenliikenteen jatkuva kehittäminen sekä kehitysjohtajan palkkaaminen kuntaan.

Vihdin Vihreiden tavoitteena on kehittää kuntalaisten saamaa terveydenhuoltoa ja omalääkärijärjestelmää. Terveyskeskuksen keskittäminen Nummelaan on taloudellisesti järkevää, mutta kuntalaisten pääsy hoitoon myös julkisilla kulkuvälineillä pitää taata. Perhehuollossa kannatamme yhä laajempaa yhteistyötä; Vihtiin tulee perustaa yksi hallinnollinen ala, johon kuuluvat kaikki lasten ja nuorten palvelut.

Perusterveydenhuoltoon on panostettava, jotta erikoissairaanhoidon kulut pienenisivät. Kunta keskittää terveyskeskustoiminnan Nummelaan. Ennaltaehkäisyä ovat myös satsaukset liikunta-, kulttuuri- ja nuorisotoimeen yhteistyössä liikuntaseurojen ja muiden järjestöjen kanssa. Järjestöjen koordinoitu mukaanotto mahdollistaisi ulkopuolisen rahoituksen hyödyntämisen ja kunnan tarjoamien palvelujen painottamisen kuntalaisten perusterveyden edistämiseen.

Vihdin Vihreät kannattavat laajan kouluverkon ylläpitoa. Sen mahdollistamiseksi pitää perustaa mm. opetusvälinekeskus. Pieni lähikoulu on tehokas, hyvä ja turvallinen oppimisympäristö, eikä lasten kuljettaminen suuriin kouluihin ole taloudellisestikaan järkevää. Vihreät kantavat huolta myös vanhuspalveluiden laadusta. Avuksi tarvitaan ehdottomasti seniorineuvola, jonka avulla voidaan tukea kotihoitoa ja ennaltaehkäistä ongelmia.

Vihdin elinkeinoelämä vaatii kehittämistä ja verkostoitumista. Pieniin asiantuntijayrityksiin keskittyvä hautomo-tyyppinen yrityskylä virkistäisi pienten, mutta silti sitkeästi työllistävien yritysten tulevaisuuden näkymiä.

Vihdin vesistöjen kunnostamista tulee jatkaa ja kunnan on ryhdyttävä konkreettisiin toimiin ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Vaadimme kuntaan laajaa ilmaston muutoksen torjuntaohjelmaa, joka ohjaa toimintaa ja päätösten valmistelua. Ohjelma tulee päivittää valtuustokausittain.

Kunta ei voi luottaa siihen, että jokaisella kuntalaisella on oma auto. Kunnan joukkoliikennettä on kehitettävä ja esim. kutsutaksien käyttöä pitäisi kokeilla. Kevyen liikenteen verkoston tulisi kattaa koko kunta.

Kunnan tulee laatia kunnossapito-ohjelma investointiohjelman rinnalle.

Kunnan on kiinnitettävä kaikissa hankkeissaan enemmän huomiota ulkopuolisen rahoituksen etsimiseen. Hakemusten tekoon haetaan oppia muualta, jos kunnasta ei löydy tarvittavaa osaamista. Kunta palkkaa työvoimatoimiston tuella työvoimasuunnittelijan, joka laatii kuntaan työllistämisohjelman sekä työllistää kunnan tarpeisiin mm. nuori tukityöllistettäviä. Tällä tavalla säästetään mm. toimeentulotukimenoissa.

Seutuyhteistyön avulla on etsittävä yhä enemmän säästöjä. Lisäksi seutuyhteistyötä on kehitettävä siten, että kuntaan saadaan ammattikorkeakoulutasoista koulutustarjontaa esimerkiksi EVTEKin tai Laurean kautta.

Vihdin Vihreiden juoma- ja ruokalinjaukset »

Vihdin Vihreiden ydinvoimalinjaus »


© 2009 Vihdin Vihreät ry          Yhteydenotot: info (at) vihdinvihreat.fi